mahdollisuutesi vaikuttaa?

Nuoret EU:ssa

 
Kuva: 12SJO Matias Vähäkangas
Nuoret EU:ssa
12SJO Matias Vähäkangas - torstai, 27 marraskuu 2014, 14:09
 

Vaikutusmahdollisuudet yhteisiin asioihin sekä työvoiman ja osaamisen vapaa liikkuvuus on tärkeää EU:n kansalaiselle. Jos esimerkiksi omasta maasta ei löydy töitä opiskelujen jälkeen, on helppo lähteä työn perässä toiseen maahan. Toisesta maasta voi löytyä pitkäaikainen työ. Vapaa liikkuvuus-ryhmä ajaa siirtolaisten oikeuksia. Ryhmä on karkotuksia vastaan, ja se kampanjoi turvapaikanhakijoiden oleskeluoikeuksien puolesta. Se myös puolustaa romanialaissiirtolaisten majoitusoikeuksia Helsingissä. On ihan hyvä, että vähemmistöjen oikeuksien puolesta taistellaan, mutta myös Helsingin kaupungin kanta on otettava huomioon vähemmistöjen majoittamisessa.

tjonijamatias

Kuva: Kirsi Järvenpää
Re: Nuoret EU:ssa
Kirsi Järvenpää - perjantai, 5 joulukuu 2014, 13:57
 

Hyviä pointteja, mutta ei ehkä ihan vastannut juuri esitettyyn kysymykseen.